Mikä on TYT?
Historia
Näytelmät
Mukaan toimintaan?
TYT ry:n säännöt
Arvosteluarkisto
Kuvagalleria

Turun ylioppilasteatterin historia


Osa 7: 1990- 1999
Teatteri on liiketilassa - kohti unta ja fantasiaa

- Keskisuomalainen 27.1.1992

Tultiin 90-luvulle ja jälleen murrokseen. Kilpailu teatteririntamalla koveni. Yhä enemmän uusia "puoliammattilaisia" ryhmiä syntyi. Tukea oli ja on yhä jakamassa useampi halukas. Talouslama oli budjetteja leikkaava hirviö joka iski, valitettavaa kyllä, ensimmäisenä kyntensä kulttuuriin. Oli selvää, että avustukset pienenivät; selvää mutta ei oikein.

Rahattomuus näkyi: 90-luvun alussa esim. monet julisteista olivat valokopioita. Myös visuaalisessa ilmeessä tehtiin kompromisseja, sen sijaan laatuun panostettiin. "Penelopen keksiminen ohjelmistoon on varmaankin juuri ohjaajan uroteko" -Kaleva 7.9.90,"Fiikka Forsmanin ohjaama esitys nojasi pitkälti juuri näyttelijöiden henkilökohtaiseen vetovoimaan." -Demari 31.1.-95 Tartyffestä Työväen näyttämöpäivillä Mikkelissä. "Kokonaisuus oli hauska ja kipeä ja visuaalisuudessaankin tavallista huolitellumpi" Kaleva 24.4.-95 Kauhukakaroista Oulun ylioppilasteatteripäivillä tai "Forsmanin Woyzeck oli varmaan ammattimaisimpia tuotoksia näillä festivaaleilla" -Aamulehti 9.8.-96.

Tyypillistä 90-luvun näytelmille on inhimillisyys, pieniä tarinoita pienistä ihmisistä. On palattu peruskysymyksen ääreen: millainen on ihmisarvoinen elämä? Paljon on siis 40-vuoteen mahtunut. Yksi johtoajatuksista, joka tuli jo perustusvaiheessa selväksi, on kuitenkin säilynyt: "...amatöörin ura ei ole kritiikistä riippuvainen. Hänelle näytteleminen on vain harrastus, ei taloudellinen kysymys. Sen vuoksi hän uskaltaa uhkayrityksiinkin. Pieni amatöörijoukko uskaltaa tarttua sellaiseen, johon ammattilaisilla ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia..." -Aki Oura, Turun Ylioppilaslehti 2.10.-59.

Alkuun | Osa 1 | Osa 2 | Osa 3 | Osa 4 | Osa 5 | Osa 6 | Osa 7

Teatteri: Läntinen rantakatu 23 | Toimisto: Teatteritilan viereinen rakennus Linnankatu 24
Tietoja ja varaukset: puh. 040 823 4791 - Webdesing by PDigital