|
Ohjelmisto
Tapahtumakalenteri
Tulossa
Arvosteluja
|
Turun ylioppilasteatterissa helmikuussa:
NOSTALGIA 1.10
|
Mitä kuuluu sinun tulevaisuuteesi?
Lapset, perhe, täysin koneistettu koti, jossa ruoka valmistuu itsestään?
Millainen on maapallon tulevaisuus? Ilmastonmuutos, luonnonkatastrofeja ja lopulta maailmanloppu.
Joko huomaat ristiriidan?
|
Turun ylioppilasteatterin kevään 2008 ensimmäinen ensi-ilta, Emma Puikkosen ohjaama ja käsikirjoittama Nostalgia 1.10 marssittaa tulevaisuuden toivot ja kauhukuvat lavalle. Esityksen kesto on yksi tunti ja kymmenen minuuttia, aika tulevaisuuteesi alkaa nyt.
Me lillumme täällä eräällä maapallolla, tietyssä nyt-hetkessä. Tiedemiehet väittävät, että meidän sukupolvemme aikana päätetään, sössimmekö ihmiskunnan tulevaisuuden vai emme. Balilla käytiin kokoukset, kotona vaihdettiin energialamput, mutta alennusmyynteihin on päästävä. Onhan sitä ostettava kun kerran halvalla saa! On ikävä lapsuutta ja sitä aikaa, kun saattoi kuluttaa ilman syyllisyyttä. On ikävä sitä aikaa, kun tulevaisuus oli puhtoinen ja ihana, täynnä kuvitelmia omasta kaikkivoipaisuudesta ja teknologian tuomasta silkasta ilosta.
Nostalgia tarkoittaa menneen ikävöintiä, kaihoa ja haikeutta. Nostalgiaan liittyy usein menneen aikakauden ihannointia. Sananmukainen merkitys sanalle on koti-ikävä, kotimaan kaipuu. Käsitteen keksi 1600-luvulla Johanes Hofer, ja tuolloin nostalgia oli nimitys kuolemaan johtavalle sairaudelle. Kiputilan oireita ovat mm. syvä surullisuus ja usein toistuva huokailu.
Turun ylioppilasteatterin Nostalgia 1.10 on kaipuuta siihen aikaan, kun ei tarvinnut kantaa vastuuta koko maapallosta. Esitys tarttuu luonnonkatastrofeja helmasta, pukee päällensä ihonmyötäisen scifipuvun ja väittää tulevaisuudelle vastaan.
Emma Puikkonen on kirjailija ja ohjaaja, joka on työskennellyt Iholla- ja Aukile- nimisissä esittävän taiteen ryhmissä. Viimeiset kolme vuotta Puikkonen on toiminut Varsinais-Suomen taidetoimikunnassa teatterin ja kirjallisuuden läänintaiteilijana. Puikkosta kiinnostaa luontevan, hengittävän esiintymistavan ja työryhmän omien aiheiden tutkiminen. Hänestä kiinnostavia ovat esitykset, jotka lähtevät niitä koostavien ihmisten ajatuksista ja joissa ihmisten oma jälki ja hengitys ovat näkyvissä. Ohjaajantyönsä Puikkonen näkee palapelin kokoajana: työryhmä tuo kasaan paloja, joista ohjaajan tehtävä on koota isompi kuva.
Esityspäivät: pe 1.2. (Ensi-ilta), su 3.2.(lm), ke 6.2., pe 8.2., la 9.2., ke 13.2., pe 15.2., la 16.2., ke 20.2., pe 22.2., la 23.2., ke 27.2., pe 29.2., la 1.3., ke 5.3., pe 7.3., la 8.3., ke 12.3. pe 14.3. ja la 15.3. Aina klo 19.
Liput 10/6 euroa
Lisätiedot ja lippuvaraukset puh 040 823 4791
|